maanantai 28. lokakuuta 2013

Temppeli-maratooni

Vietimme Siem Reapissa neljä päivää majoittuen 9 euron hintaiseen hostelliin. Tällä hinnalla jouduimme tinkimään esim. ilmastoinnista, mutta muutoin tämä majapaikka oli yksi mukavimmista tällä reissulla. Hostellihuoneestamme löytyi oma kylpyhuone lämpimällä vedellä ja yhteisistä tiloista löytyi jopa uima-allas. Lisäksi aiemmin mainittu lentokentältä nouto sisältyi huoneen hintaan. Hostellin omistajat asuivat samassa talossa ja välillä tuntuikin että olimme enemmänkin heidän vieraitaan kuin maksavia asiakkaita. Isäntä tuli aina juttelemaan kun näimme hänet. Perheen lapset, 12-vuotias poika ja 5-vuotias tyttö, olivat myös iloisia ja ystävällisiä. Uima-altaalla ollessamme tyttö halusi tulla kanssamme uimaan. Hän tosin osasi uida vain selkää ja sukeltaa, mutta eteenpäin uintia piti hieman avustaa. Hauskaa oli vaikka yhteistä kieltä ei ollut.

Itse Siem Reapin kaupungista näimme oikeastaan vain turistikatuja, jotka olivat hostellimme läheisyydessä. Turistien seassa kaduilla näkyi kodittomia aikuisia ja myös lapsia. Kambodza on todella köyhä maa ja täällä monet lapsetkin joutuvat tekemään töitä, että pystyvät käymään koulussa. Matkalla temppeleille näimme tuk-tukin kyydistä myös muuta kaupungin elämää. Esimerkiksi yhdellä kadulla näimme monen sadan metrin mittaisen jonon kulkevan kadun reunassa ja ihmettelimme, mitä siellä tapahtuu. Kuskimme kertoi, että kyseessä oli ilmainen lastensairaala. Terveydenhuolto ei ole täällä ihan samalla tasolla kuin Suomessa.

Syy miksi tulimme Siem Reapiin (miljoonien muiden turistien tavoin) oli Angkor Wat -temppeli sekä alueen muut temppelit, joita on yhteensä satoja. Kiertelimme temppeleitä kahden päivän ajan Samuth -nimisen tuk-tuk-kuskimme kuljettamana. Palvelu oli ensiluokkaista; aina kun palasimme temppelikierrokselta, vettä oli tarjolla sekä viileitä pyyhkeitä, joilla pystyi viilentämään oloa hieman. Samuth tiesi myös paljon temppeleiden historiasta ja kertoi meille siitä aina sopivan hetken tullen. Ilma oli kuuma ja välillä tuli vettäkin kuin saavista kaataen, mutta urheasti jaksoimme koko suunnitellun kierroksen. Ohjelmassa oli arviolta 15 temppeliä joista osa oli todella suuria, joten parin päivän aikana kiipesimme noin tsiljoona porrasta. ;) Ja toisena aamuna klo 4:30 herätys Angkor Watin auringonnousua katsomaan oli meille ei-aamuihmisille aika vaikea. Välillä alkoi siis hieman puuduttamaan. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli kuitenkin vaivan arvoista. Eihän tuollaisia paikkoja ihan joka päivä näe. 

Angkorin temppeleitä on rakennettu noin vuosina 800-1200. On uskomatonta, miten sellaiset kivirakennukset on saatu siihen aikaan rakennettua kaikkine yksityiskohtineen. Sen ajan kuninkaat ovat myös halunneet järviä temppeleiden läheisyyteen ja niitä on sitten kaivettu käsivoimin. Koko tämä alue on hautautunut viidakkoon vuosisadoiksi ja kaivettu esiin vasta 1800- ja 1900-luvuilla. Yksi temppeli, Ta Prohm, onkin kuuluisa puiden juurten peittämästä temppelistä (ainoita temppeleitä johon on jätetty puustoa, muista on siistitty pois). Ta Prohm -temppeli esiintyy Angkor Watin lisäksi myös Tomb Raider -elokuvassa. Sen kuuluisuuden huomasi kyllä kiinalaisturistiryhmien määrästä. ;)

Ensimmäisten Kambodzassa vietettyjen päivien aikana saimme huomata ainakin ihmisten ystävällisyyden. Kaikki tuntuivat hymyilevän ja auttavan joka käänteessä. Lisäksi maan hintataso on todella edullinen ja sehän kelpaa meille. ;) Tietty epäkohtia löytyy. Aiemmin mainittujen asioiden lisäksi esimerkiksi tiestön kunto ei ole ihan priimaa.. Siitä saatte lukea myöhemmissä kirjoituksissa. :)    

-M 

Pirteinä lähdössä kierrokselle

 
Upea Angkor Wat 

Angkor Watista löytyi pitkiä käytäviä 

 Auringonnousu, joka olisi ollut upeampi ilman pilviä, mutta nätti näinkin:)

Sokkeloisessa Bayon -temppelissä oli tällaisia jättimäisiä naamankuvia yli 200 kpl 
 Ta Prohm 

Ta Prohm

Temppeleiden välillä riisipeltoja, sadekaudella tästäkin pellosta saadaan muutama sato

Tässä tornissa oli tuet, että pysyy kasassa

Portaita riitti..

4 kommenttia:

  1. Tulossa pieni blogin päivitystauko! Lähdemme saarelle, jossa ei luultavasti ole nettiä käytössä.

    VastaaPoista
  2. Olemme parhaillaan Bangkokissa ja pyrimme laittamaan uusia postauksia blogiin pikapuolin. :) Emme ole taifuuni-alueella, huolestuneille tiedoksi. -M&J

    VastaaPoista
  3. Osasko toi tyttö muuten uida, muttei pysynyt pinnalla? -M jr

    VastaaPoista