Sivut

torstai 10. lokakuuta 2013

Back on track...

Pienehkön luovan tauon jälkeen olemme taas blogin parissa. Olemme tällä hetkellä Kuala Lumpurissa ja kiertelemme Malesian länsipuolta lähiviikkoina. Päivitämme aluksi tapahtumia pienellä viiveellä, mutta pyrkimyksemme on päästä mahdollisimman nopeasti ajan tasalle. 

Siis tässä jälleen kuulumisiamme maailmalta, ensimmäisenä lisää juttua Ubudista: 

Ubudin turistikatuihin kyllästyneinä, vaihdoimme majoitusta siirtymällä muutaman korttelin sivummalle pääkadusta. Tunnelma muuttui välittömästi paikallisemmaksi, meno oli paljon leppoisampaa sekä taksi- ja hierontakauppiaita oli huomattavasti vähemmän. Lisäksi uusi majoituksemme oli mukavan isäntäperheen pihapiirissä oleva homestay -tyyppinen majoitus. Huoneemme oli hintaansa (12 €/yö) nähden yllättävän freesi. Ainoa hieman häirisevä tekijä oli pihapiirissä käynnissä oleva rakennustyömaa, josta kuuluva vasaroiden pauke välillä katkaisi päiväunet ;) Myös luontoääniä oli tarjolla runsaasti. Mainittakoon näistä lähistöllä asuva epävireinen kukko, joka kiekui kyllä aivan väärillä sävelillä. Repeilimme tätä kiekumista ensimmäisen majoittumispäivän, jonka jälkeen siihen alkoi jo tottua. Päättelimme tämän olevan kukonpoikanen, joka vasta opettelee laulamista. 

Ostimme seitsemän päivän kortin Tripadvisorissa suositellulle joogasalille. Kävimme erityyppisissä joogaharjoituksissa, mutta varsinkin hitaalla temmolla etenevät joogalajit olivat molempien suosikkeja. Myös Juha joogan ensikertalaisena oli erittäin tyytyväinen pitkiin venytyksiin keskittyviin harjoituksiin. Toivottavasti tästä olisi myös apua olkapäävaivoihin. Suunnitelmissamme on harjoittaa joogaa myös jatkossa reissullamme. 

Ubudissa päivien ohjelma rakentui lähinnä joogatreenien ympärille. Loput ajasta meni rentoutumisen, hierontojen ja syömisen merkeissä. Löysimme useita hyviä ja edullisia ruokapaikkoja. Esimerkiksi eräässä ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen hinnaksi kahdelle juomien kera tuli 6,50 euroa, melko edullista! Näimme myös balilaisten hindu-hautajaisten valmisteluja, joka oli vähintäänkin mielenkiintoista... Kiinnostuneet voivat lukea netistä lisää (hakusanalla cremation bali). Emme tässä lähde avaamaan yksityiskohtia, jotta herkkähipiäisimmät eivät kauhistu. 

Päätimme törsätä budjetistamme päiväretkeen Ubudin lähiympäristössä. Lukuisien päiväretkijärjestäjien sijasta valitsimme kuskiksi HomeStay -majoituksen isäntämme, joka tarjosi erityyppisiä retkivaihtoehtoja. Tukisimmehan myös tällä tavoin mukavaa isäntäperhettämme majoittumisen lisäksi. Päiväretkellä liikuimme mukavasti ilmastoidulla henkilöautolla. Matkan aikana kuuntelimme isäntämme juttuja paikallisesta kulttuurista ja tavoista. Retkeemme sisältyi kolme temppelivierailua, kahviplantaasi sekä riisipeltonäkymien katselu. Kolme temppelivierailua myöhemmin, kun temppelikiintiö alkoi olla täynnä, oli sopivasti kahviplantaasin vuoro ;) Kahviplantaasilla meille esiteltiin kahvin ja kaakaon valmistusmenetelmiä. Kierros huipentui maistelutuokioon, jossa maistoimme useampia kahvi- ja kaakaolaatuja ja nautimme hienoista näkoaloista riisiviljelmille. Pääsimme maistamaan myös harvinaista Kopi Luwak kahvia, jonka aitoudesta ja valmistusmenetelmistä voidaan tosin olla montaa mieltä, mutta jätämme sen kommentoinnin asiaan paremmin vihkiytyneille. 

-M&J  


 
Koululaisia temppelivierailulla 

Näimme luonnonvaraisen kobran temppelivierailulla!
 

Kahvipapuja


Kahvin ja teen maistelua

Riisiterassinäkymiä



(Kuvan kukko ei liity tapaukseen)

2 kommenttia: