Sivut

perjantai 18. lokakuuta 2013

Malesiaan

Singaporesta päätimme suunnata Malesiaan. Rajan ollessa vain 30 kilometrin päässä, luonnollinen vaihtoehto oli ylittää raja maateitse. Valitsimme kulkuvälineeksi ilmastoidun bussin. Nämä pitkän matkan bussit ovat melko edullinen ja mukava vaihtoehto matkustamiseen Malesian niemimaalla. Valitsimme lukuisista yhtiöistä yhden ja suuntasimme Melakaan, joka sijaitsee Malesian niemimaan länsirannikolla. Reilun 200 kilometrin matkan lipun hinnaksi tuli noin 13 euroa / hlö.

Rajan ylitys tapahtui Johor Bahru -nimisen kaupungin kohdalta. Rajamuodollisuudet hoituivat erittäin vaivattomasti. Bussi vei meidät Singaporen tulliin lähtötarkastukseen ja sen jälkeen Malesian tulliin, johon mukaan otettiin kaikki matkatavarat turvatarkastusta varten. Bussi odotti molemmissa tulleissa tarkastusten ajan. Tämän jälkeen matka jatkui kohti Melakaa. Onneksemme rajalla ei ollut ruuhkaa, koska siinä tapauksessa bussimme olisi saattanut jatkaa matkaa ja meidän olisi pitänyt odottaa seuraavaa bussia. 

Melaka (Malacca) osoittautui mielenkiintoiseksi kaupungiksi. Kaupungin keskusta koostuu pienestä alueesta, jolla on paljon historiaa siirtomaa-ajoilta sekä aikaisemmalta alkuperäiskansojen ajalta. Melakan sanotaan olleen kansainvälisesti tunnettu jo silloin kun Singapore oli vielä pelkkä kalastajakylä. 

Majoituimme Chinatowniin, joka muodostaa osan Melakan keskustasta. Majoituspaikastamme oli lyhyt kävelymatka kaikkialle keskustaan. Keskustaa halkoo joki, jonka rannalta löytyy ruoka- ja juomaravintoloita. Kolmen päivän aikana kävimme katsomassa Melakan keskustan nähtävyyksiä. Kävimme mm. Kampung Mortenin suojellulla puutaloalueella ja vierailimme merimuseossa, joka sijaitsee 1500 -luvun portugalilaisesta rahtilaivasta tehdyn replican sisällä. Ruokailimme paikallisissa ruokapaikoissa Chinatownissa. Hintataso oli selkeästi matalampi kuin Singaporessa. Ruoka-annos irtosi parhaimmillaan alle eurolla. 

-J&M




  
Vinossa oleva kirkko (St Francis Xavier's Church)

  
Kirkko, jossa ei ole kattoa (St Paul's Church)



 
Tällaisten hirvitysten kyytiin olisi päässyt maksusta. Öö, ei menty. 

 
Portugalilainen laiva/museo. 

Museosta löytyi maailman kartta ajalta 1597-1612. Maailmankuva oli tuohon aikaan hieman erilainen.

 
Hieman pelästyimme tätä kaveria, joka käveli vastaamme keskellä tietä...

Kaveri  pulahti uimaan

3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla kuulumisia maailmalta! Varmasti mielenkiintoinen reissu kaikin puolin. Olette niin ansainneet tuollaisen irtioton. T. Hanna-Kaisa

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kiva että siellä luetaan myös blogia. :) Onhan tämä vähän erilaista kuin arki Suomessa... Terkkuja!!

    VastaaPoista
  3. Ei tainnut olla katolinen kirkko tuo, jossa ei ole kattoa?

    Mjr

    VastaaPoista