sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Gastronomia-pläjäys

Omistamme tämän kokonaisen blogikirjoituksen aasialaiselle ruualle, se on meidän mielestä niin hyvää! Keräsimme ruoka-aiheisia kuvia matkan varrelta ja kokosimme niistä alla olevan gallerian. Monet kuvat on räpsäisty kännykän kameralla, ruokailutilanteessa se on yleensä kätevin vaihtoehto nälän jo kurniessa vatsanpohjassa ja kameran ollessa repun pohjalla tai sitten hotellihuoneessa. 

Tällaisella pitkällä matkalla tulee syötyä päivittäin useampiakin kertoja ulkona. Ruuanlaittomahdollisuudet ovat vähäiset ja keittiö löytyy harvoista majoituspaikoista. Hostelleista löytyvät yhteiskeittiöt ovat toisinaan epähoukuttelevia hygieniatasonsa takia. Yhteiskeittiöiden käyttö on meillä jäänyt tähän mennessä aamupalatasolle. Ruokapaikan etsintä onkin sitten sitä meidän arkea, välillä se on mukavaa ja välillä aivan ylivoimaisen hankalaa. Esimerkiksi silloin kun on matkustanut koko päivän ja pääsee illalla (nälissään) uuteen paikkaan, ei huvittaisi kävellä kovin pitkälti sopivaa ruokapaikkaa etsien. Meidän kohdalla asiaa toisinaan hankaloittaa kasvis/kala -ruokavaliomme. Aasiassa syödään paljon lihaa ja joskus joudumme skippaamaan ruokapaikan sen lihapitoisen menun takia. Mutta onhan sitä tullut syötyä Singaporessa nuudelikeittoa jossa on kellunut lihan paloja ja sian saparo, ollaan vain siinä tapauksessa jätetty lihat syömättä. :) 

Pääasiassa ruokakokemuksemme Aasiassa ovat olleet positiivisia ja olemme saaneet maistella mahtavia uusia makuja. Kestosuosikkejamme ovat olleet esimerkiksi Tom Yam -keitto, kasviscurry ja paistettu riisi/nuudeli kasvisten tai katkarapujen kera. Marialla on välillä meinannut tulla riisi/nuudeli -yliannostus ja silloin asian korjaamiseen voidaan vaatia vaikka fish and chips tai tonnikalasalaatti. Parin päivän jälkeen yleensä riisi ja nuudeli alkaa taas maistumaan. Ja pahemmilta vatsapöpöiltä ollaan vältytty (nyt pitää koputtaa puuta) vaikka käsidesipullokin alun vouhotuksen jälkeen on jäänyt jonnekin rinkan pohjalle. 

Paistetut nuudelit Ubudissa hienosti aseteltuna

Tofu oli erityisen hyvää Vietnamissa

Nuudelikeittoa Hong Kongissa

Singaporessa kävimme liukuhihna-sushilla

Hot pot / steam boat

Keittokattila on omassa pöydässä ja sinne laitetaan itse ruokaa kypsymään. 
Meillä vege/sieni -versio.

Tässä kaksi erilaista hot pot- keittoa; tulinen tom yam sekä miedompi kasvisliemi

Kookosmehu on hyvvää!

Entisissä Ranskan siirtomaissa tuoretta patonkia on aina saatavilla

Katukeittiöt Kuala Lumpurissa

Kiinalainen dim sum

Paistetut nuudelit merenelävien kera, päällä runsaasti korianteria (Marian favourite yrtti)

Aamupalaa Thaimaassa

Tuoreita tropiikin hedelmiä; ananas, vesimeloni, papaija ja dragon fruit

Banana pancake, joskus herkutellaan aamiaisella

Mukavat puitteet aamiaiselle + maailman paras cafe latte 
pienessä Thaimaalaisessa rantakahvilassa

Banana split :D 

Tulikin kivasti nälkä tässä ruokakuvia lisäillessä. Eikun syömään! :) 

-M&J

2 kommenttia:

  1. Heissan! Aika hyvältä näyttää kuvat, vaikka aika erikoiselta kuulostaa näin perusporilaisen ruokavalioon :) perunamuusi ja lihapullathan on hyviä:) olisi varmaan joskus ihan mielenkiintoista maistella jotain muutakin, onneksi te teette sen!!! Hyvät uudet vuodet sinne kaukaisuuteen meilta kaikilta jo ennakkoon:) T: Rännärinraitin hurjat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Varmasti se kotiruokakin maistuu taas hyvältä tämän reissun jälkeen. :) Katsotaan millaselle ruokavaliolle Australiassa joudutaan, siel on niin kallista. Ettei joutuis mäkkärissä joka päivä syömään... Hyvää uutta vuotta teille kaikille!

      Poista