Sivut

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Hong Kong - osa 2

Lauantaina juhlimme Marian synttäreitä. Synttäreiden (sekä sankarin kalliin maun...) vuoksi teimme periaatepäätöksen poiketa budjetista tämän päivän osalta. :) Suuntasimme siis One Peking -pilvenpiirtäjän 29. kerroksessa sijaitsevaan Aqua Spirit -ravintolaan parille drinkille. Drinkkien hinnat olivat suunnilleen samaa tasoa kuin helsinkiläisessä yökerhossa keskimäärin. Näkymät olivat kuitenkin huikeat, Hong Kong Island ja Victoria Harbour iltavalaistuksessa. Palvelu oli myöskin ensiluokkaista. Voimme suositella! Tämän jälkeen kävimme syömässä eräässä Tripadvisorissa suositellussa dim sum -paikassa. Söimme kahdeksan erilaista dim sum -ruokalajia, jotka olivat maukkaita.

Sunnuntain ja maanantain aikana vierailimme pariin otteeseen Hong Kong Islandilla. Sunnuntaina kävimme Sohossa ja Mid Levelsillä, johon johtavat maailman pisimmät rullaportaat Centralista. Maanantaina kävimme vierailulla Victoria Peakilla, näkymät olivat jälleen kerran huimat. Matka peakille taittui raitiovaunulla, joka kulki ylös melkoisen jyrkkää rinnettä pitkin.

Loppupäätelmänä Hong Kongista voi sanoa, että sieltä löytyy kaikkea kaikille; hyvää ruokaa, hyviä shoppailumahdollisuuksia, historiaa, kulttuuria, kauniita maisemia jne. jne. Hong Kong sopii myös budjettimatkailijoille. Itse viihdyimme Tsim Sha Tsuin alueella, huolimatta feikki-Rolexien ja -laukkujen sekä räätälipalveluiden tyrkyttäjistä. :) Tältä alueelta löytyy aitoa suurkaupungin ihmisvilinää ja loputon määrä hyvää ja edullista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja. Omalta lyhyen pituiselta hotellikadultammekin löysimme lähes joka päivä jonkin aiemmin huomaamatta jääneen ruokapaikan. Paljon jäi Hong Kongista myöskin näkemättä, mutta sehän on vain hyvä syy palata sinne uudestaan!

Tiistaina oli aika jatkaa matkaa eteenpäin Singaporeen...

-M&J

 Synttärisankari :) 



 
 Taiji @ Kowloon Park


 Pilvenpiirtäjä, once again

Näkymää Star Ferryn kyydistä. Star Ferry -lautta 
kulkee mantereen ja Hong Kong Islandin välillä



Victoria Peakilta oli upeat näkymät




4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää kaverit, ihana nähdä kuvia ja lukea kuulumisia!!

    VastaaPoista
  2. Hienoa että siellä on ahkeria lukijoita. ;) Pitää vaihtaa kuulumisia tässä joku päivä! Haluaa kuulla myös mitä sinne kuuluu. Terveisiä!!

    VastaaPoista