maanantai 27. tammikuuta 2014

Great Ocean Road


Matkustustahtimme on ollut sen verran kova tässä viimeiset pari viikkoa, ettei blogiakaan ole hirveästi ehtinyt päivitellä. Eilen saavuimme Sydneyyn ja vietämme täällä sekä lähiympäristössä seuraavat kaksi viikkoa. Jos ehtisi vaikka hetkisen ottaa rennommin ennen Uutta-Seelantia. 

Vuokrasimme Melbournesta lähtiessämme auton, jolla lähdimme ajelemaan tunnettua Great Ocean Roadia pitkin. Tie kulkee Torquaysta Warrnamboolin noin 250 kilometrin matkan. Matka kuulostaa lyhyeltä, mutta aikaa tuon tien ajamiseen voi mennä viisikin tuntia. Tie on mutkainen joten nopeus ei ole päätähuimaava (toisin kuin näkymät!). Lähdimme liikkeelle puolen päivän aikaan Melbournesta, josta matkaa Great Ocean Roadin alkuun on noin 100 kilometriä. Suunnittelimme, että yöpyisimme matkan varrella jossain mukavassa pikkukaupungissa. Toisin kuitenkin kävi, koska kaikki kohtuuhintaiset majoitukset oli buukattu täyteen. Saimme kokea Australian huippusesongin miinuspuolet; hinnat ovat korkeammat kuin muulloin ja suositut paikat ovat loppuunmyytyjä. Päätimme ajaa illaksi Warrnambooliin asti, josta löytyi sopivan hintainen majoituspaikka. Pääsimme mukavaan kahden huoneen mökkiimme puoli kymmenen aikaan illalla rättiväsyneinä. 

Great Ocean Roadilla on niin paljon nähtävää, että yhdessä päivässä kaikkea on mahdotonta nähdä. Meille kaksi päivää oli ihan sopiva aika. Ajoimme tien siis edestakaisin, koska ensimmäisenä päivänä jouduimme jättämään maisemakatselut loppuosiolta väliin, jotta ehtisimme illaksi majapaikkaamme. Toisena päivänä sitten ehdimme katselemaan ajan kanssa esimerkiksi 12 apostolia ja London Bridgen. Ulkonakin tarkeni ihan hyvin, asteita oli 45. :) 

Maisemat yllätti meidät täysin. Välillä ajoimme aivan meren vierellä ja välillä tie poikkesi rannalta sademetsän uumeniin. Matkalla on myös peltoja, lehmiä, lampaita, idyllisiä pikkukaupunkeja sekä kymmeniä scenic lookout -pisteitä. Näimme kauan odotettuja kenguruita Anglesean golf-kentällä. Aivan, kengut asuvat siellä golffareiden keskellä. Tästä saimme vinkin Melbournelaisessa kuppilassa vieressämme istuvalta naiselta. Suomalainen ihan hämmentyy kun tuntemattomat ihmiset alkavat juttelemaan. ;) 

Koala-bongaus tuotti tulosta Cape Otwayn majakkatiellä. Kaksi koalaa huomasimme puissa ihan itse ja lisää löytyi sieltä missä autot oli pysähtyneinä ja ihmisiä oli kameran kanssa tien pientareella. Muutkin olivat siis tietoisia, että juuri tuolla majakkatiellä koaloita melko varmasti näkee. 

Tässä kuvasatoa noilta kahdelta päivältä. 

Kuva kenguruista on vähän kaukaa, koska golf-kentälle ei päässyt kuvailemaan. 



Tässä kohtaa olimme eksyneet väärälle tielle, mutta sielläkin oli ihan kaunista 


12 apostolia. Varmaankin tien kuvatuin kohta.


 London Bridge

 Oli pakko päästä kaverikuvaan koalan kanssa :D 



-M&J 

2 kommenttia:

  1. Eiiih, ihania koalia!!! Ja huippuja maisemia! Sinne täytyy kyllä päästä itsekin joskus :)

    Elina

    VastaaPoista
  2. Ne oli kyllä söpöjä! Tänne kannattaa kyllä lähteä vaikka lentomatka on vähä tuskasen pitkä.. Mut hei, no worries! :)

    VastaaPoista