Koh Rong - katoava paratiisi?

Emme tarkoituksella etsineet matkallamme ”paratiisisaarta”, mutta tuntuu että sellaisen kuitenkin löysimme. Halusimme Kambodzan kaupunkikohteiden jälkeen päästä rantalomalle rentoutumaan ja mietimme eri kohteita. Mantereen puolella vaihtoehtona oli esimerkiksi Sihanoukvillen rantakaupunki. Netin ja matkaopaskirjan mukaan se olisi kuitenkin täynnä turisteja ja meno sen mukaista. Marian sinnikkäiden nettiselailujen ja meilien lähetyksen ansiosta päädyimme Koh Rongin saaren Sok San -nimiseen kalastajakylään. Sok Sanin kalastajakylässä on tällä hetkellä ainoastaan kolme eri majoitusvaihtoehtoa sekä neljäs, suomalaisen omistama guest house, seitsemän kilometrin matkan päässä kylästä. Sok Sanin majoituksia ei löytynytkään yleensä käyttämästämme Booking.comista vaan piti lähettää useampia sähköposteja jotta saimme yhteyden yhteen näistä majoituspaikoista. Tarkemmat varauksen yksityiskohdat sekä venekuljetus piti hoitaa soittamalla majoituspaikan managerille. Mietimme jo, että onko tämä nyt kaiken vaivan arvoista, kun toiselle puolelle saarta olisi päässyt paljon helpommin varaamalla huone ja kuljetus netistä. Sok Sanin ranta oli valittu yhdeksi Aasian kauneimmista, joten onneksi olimme sinnikkäitä ja saimme lopulta bungalowin varattua. 

Ennen saarelle pääsyä meidän piti siirtyä Phnom Penhistä minibussikyydillä Sihanoukvilleen, josta jatkaisimme veneellä Koh Rongin saarelle. Bussikyyti eteni nyt jo totuttuun tapaan, eli vauhti oli melkoisen hurjaa; ohitteluja oikealta ja vasemmalta ja välillä keskeltäkin! Tieosuus on Kambodzan tasokkain, joten kuoppia oli paljon vähemmän kuin aiemmin. Tiessä oli myös päällyste suurimman osan matkasta. :) Matka Phnom Penhistä Sihanoukvilleen kesti nelisen tuntia. Olimme päättäneet yöpyä Sihanoukvillessä, koska edessä oli vielä parin tunnin venematka Koh Rongille. Sihanoukville osoittautui juuri sellaiseksi, kuin olimme sen mieltäneet. Turisteja oli paljon ja se näkyi katukuvassa kaupustelijoiden määrässä. Yhtä yötä enempään emme siellä olisi jaksaneet viettää. 

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa venekyydillä, joka siis kesti noin kaksi tuntia. Kun saavuimme saarelle, vastassa laiturilla oli kylän lapsia katsomassa uteliaina kuka sieltä saapuu. Kuten myöhemmin saimme todeta, saarella ei todellakaan tapahdu paljoa, joten muutaman turistin saapuminen oli lapsille ”iso juttu”. Laiturilta meidät nouti majoituspaikkamme työntekijä, jonka mukana kävelimme muutaman sadan metrin matkan majoituspaikaamme. Majoituksemme oli bungalow joka sijaitsi noin viiden metrin päässä rannasta. Meillä olisi siis oma ranta, jossa oli valkoista hiekkaa ja turkoosin väristä vettä! Bungalow, joka maksoi 20 $ / yö, oli parhaat päivänsä nähnyt mutta kelpasi meille vallan mainiosti. Myöhemmin kävi vielä ilmi, että olimme ainoat asukkaat tässä guest housessa ja toisissakin oli vain muutamia ihmisiä. Oletimme että kymmenen päivän aikana tulisi enemmän turisteja, koska sesonki oli juuri alkamassa. Saimme kuitenkin huomata, että uusia turisteja ei juurikaan saapunut ja välillä olimme ainoat turistit koko kylässä. 

Myrsky oli katkaissut laiturin

Aamulla oli mukava herätä kun tiesi että tällaiset näkymät odottavat

Sok Sanin kylä on keskittynyt yhden hiekkapolun varteen, jolla ainoat näkemämme moottoriajoneuvot olivat pari mopoa ja yksi mönkijä. Kävellessämme polkua meitä tervehti vesipuhvelit, porsas, ankkoja, koiria sekä muita eläimiä (puhumattakaan bungalowistamme löytyvistä eläimistä, niihin palataan myöhemmin...) Koiranpentuja oli kylällä muutamia ja yksi ylitse muiden; Lulu joka kävi bungalowillamme joka ilta ilahduttamassa meitä. Maria koirapelkoisena yllätti itsensäkin ottamalla tämän syliin pari kertaa. :)  

Kylän ainoa tie

Harvoja hetkiä kun possu oli hereillä, ruoka-aikaan tietenkin

Tämän lähemmäksi puhvelia emme uskaltaneet mennä

Lulu, meidän suosikkikoiramme

Saarella oli toiminnassa vain kaksi ravintolaa joihin meillä oli kävelyetäisyys. Kolmas oli 7 kilometrin päässä. Toinen näistä kahdesta ei ollut meidän makuumme, hinnat olivat korkeammat ja tunnelmakin paljon latteampi. Olimme yleensä lähes ainoat asiakkaat ravintoloissa. :) Toinen ravintola taas oli todella hyvä ja edullinen. Maukkaat ruoka-annokset maksoivat 3-4 dollaria. Ruokalistalla oli runsaasti tuoreita mereneläviä, joista pidämme erityisesti. Perheen omistamassa ravintolassa työskentelivät teini-ikäiset siskokset, joiden kanssa kielimuurista huolimatta tutustuimme päivien mittaan. Tytöt veivät meidät läheiselle vesiputoukselle, joka oli pienen viidakkovaelluksen päässä. Vesiputous oli upea ja tytötkin saivat pienen tauon työnteostaan kun lähtivät meidän ”oppaiksi”. Halusimme antaa heille pienen lahjan tästä ja muuta ei tähän tarkoitukseen keksitty kuin Marian rinkasta löytyneet kaksi Marimekon pussukkaa. Päätimme antaa nämä lahjaksi tytöille vesiputousreissusta. Suomi-Design kunniaan! 

Vakioravintolamme

Vesiputoukselle menossa

Elämä Sok Sanin kylässä oli todella rentoa. Riippumatot olivat kovassa käytössä päiväsiestan aikaan ja usein näkyi kyläläisiä kokoontuneena korttipelien ääreen. Jutellessamme saaren asukkaiden kanssa, paikalliset olivat välillä ihan hukassa mikä päivä on. Korjailimme paikallisia kertomalla mikä viikonpäivä oli, vaikka meilläkin oli välillä hankaluuksia pysyä päivistä selvillä. Päivät saarella kuluivat uiden, rannalla kävelylenkkejä tehden ja riippumatossa lueskellen. Iltaisin katselimme kaukaisten laivojen liikennettä ja pelattiin korttia. Palauteltiin korttipelejä taas mieleen monen vuoden tauon jälkeen, saarella kun ei ollut paljoakaan aktiviteetteja pimeän tullen. Nettiä ei ollut käytössä kuin parina päivänä prepaid-liittymän muodossa ja sähköäkin oli tarjolla vain iltaisin kuudesta kymmeneen. Joinakin päivinä sähköt loppuivat jo yhdeksän jälkeen, jolloin olikin hyvä aika mennä nukkumaan. Ja aamuisin herättiin klo 8-9 aikoihin. Saatiinpa meillekin iltakukkujille kerrankin tällainen unirytmi päälle. ;) 

Koululaisia kylätiellä

Bungalowimme oli tosiaan hieman ränsistynyt. Seinissä oli hieman rakoja eli tuuletus pelasi hyvin. ;) Kattokaan ei vuotanut, paljoa... Ensimmäisenä yönä heti satoi jonkin verran ja mietimme, pitääköhän jonkin verran reikäinen olkikattomme vettä. Suojasimme rinkat jätesäkeillä (kiitos Madventuresin poikien jätesäkki- ja muovitusvinkeistä!) ja tapanamme on säilyttää puhelimia aina minigrip -pusseissa. Tästä on ollut jo monesti hyötyä. Esimerkiksi kun joutuu hyppäämään veneestä rantaveteen ja puhelin on shortsien reisitaskussa. :) Ja sitten niistä eläimistä: gekkoliskot ovat normaali näky täällä Aasiassa ja ne ovatkin ihan mukavia ”lemmikkejä”, koska ne syövät hyttysiä ja muita ötököitä. Saarella oli normaalien 10-senttisten gekkojen lisäksi vähän isompia gekkoja ja säikähdimme kuin näimme tällaisen ensimmäisen kerran bungalowimme seinässä. Nämä gekot ovat jopa 30-senttisiä ja niiden pää pienen nyrkin kokoinen. Saimme myös selville syyn ”mysteeriääneen”, jota olemme kuulleet useassa paikassa tällä reissulla. Juuri nämä isokokoiset gekot päästelevät iltaisin äänekkäitä "gek-koo" -ääniä. 

Toisena päivänä illan jo hämärryttyä Maria näki bungalowin oven vieressä jonkin vihreän vilahtavan. Taskulampun valossa kurkattiin sängyn alle ja siellä oli puolitoistametrinen vihreä käärme! Pyydettiin majoitushenkilökuntaa heti paikan päälle, jotta saataisiin tieto onko käärme myrkyllinen vai ei. Käärme oli tässä välissä säikähtänyt ja mennyt seinän ja lattian väliin piiloon. Paikalliset eivät ehtineet nähdä käärmettä, mutta kuvailtuamme käärmeen he totesivat että ”No problem! No dangerous!”. Tässä vaiheessa emme siis voineet muuta kun odottaa, että käärme tulisi uudestaan näkyville. Kokeilimme kuitenkin suihkuttaa hyönteismyrkkyä sängyn alle – olimme tehneet näin aiemminkin häätääksemme pienemmät ötökät pois. Hetken päästä huomasimme, että käärme lähti nopeasti liikkeelle ulos seinänraosta. Se ei ilmeisesti tykännyt JumboSuper -nimisestä permetriinimyrkystä. :) Haimme paikalliset uudestaan avuksi ja he tulivatkin keppien kanssa ja päästivät käärmeen hengiltä. Olosuhteet huomioon ottaen, uni tuli kuitenkin yllättäen hyvin sinä iltana.  

Olimme monena päivänä aikeissa kävellä koko seitsemän kilometrin mittaisen rannan toiseen päähän ja käydä vierailulla suomalaisen pitämässä Broken Heart Guest Housessa. Pari päivää ennen saarelta lähtöä lähdimme kävelemään pitkin ”autiota hiekkarantaa” ja parin tunnin päästä olimme perillä. Välillä pysähdyimme valokuvailemaan ja uimaan, olihan lämmintä yli 35 astetta! Ainoa negatiivinen asia saarella oli roskat. Koko tuon seitsemän kilometrin matkalla oli rantapientareella kaikennäköistä roinaa; lasipulloja, muovia, loisteputkia, tv(?!) ym. ym. Rantahiekka vesirajassa oli kuitenkin erittäin puhdasta, meren aallot pitivät siitä huolen. Perille päästyämme tervehdimme englanniksi vaaleaihoista tyyppiä baaritiskin takana ja kysyimme heti mistä hän on kotoisin. Hän oli suomalainen, kuten paikan omistaja ja muutama muukin työntekijä. Vaihdoimme kuulumisia heidän kanssaan ja katselimme auringonlaskua, jonka jälkeen pitikin lähteä venekyydillä takaisin omalle bungalowille. Mietimme olisimmeko menneet vielä yhdeksi yöksi BHGH:iin Sok San -kylän majoitusbuukkauksen loputtua. Olisi ollut kiva jutella suomalaisten kanssa enemmänkin. Jatkosuunnitelmat oli lyöty lukkoon, joten jätimme sen väliin. 

Roskaista, mutta kaunista

Joku oli tehnyt taideteoksen rannalle ajautuneesta tv:stä

Saari on todellisten muutosten edessä. Saarelle on suunnitteilla lentokenttä, hotelleja ja muita aktiviteettejä. Vierailumme aikana näimme useamman kerran helikopterin lentävän pitkin rantaviivaa. Nämä lennot liittyivät ilmeisesti juuri näihin suunnitelmiin. Mikäli haluaa nähdä Koh Rongin ja varsinkin aidon Sok Sanin kylän ja rannan, niin kannattaa matkustaa saarelle nyt, kun siellä on aitous vielä jäljellä. 

-M&J